Palloilun opetuksella voidaan peruskoulussa tavoitella kunto-ominaisuuksista kestävyyden ja ponnistusvoiman kehittymistä. Liikehallintatekijöistä palloilu edellyttää havaintomotorista säätelyä. Joukkuepelien avulla voidaan vaikuttaa sosiaalisen kasvatuksen tavoitteisiin, ja pelaaminen tarjoaa tilanteita sääntöjen merkityksen ymmärtämiseen ja reilun pelin hengen omaksumiseen.

Alkuopetuksessa palloilun opetuksella varmistetaan perusliikemuotojen, heittämisen, kiinniottamisen, potkaisemisen ja lyömisen liikemallien hallintaa. Pelimuotoina käytetään yhteistoimintapelejä, jotka eivät ole mitään varsinaisia standardipelejä, vaan opettavat kaikissa pallopeleissä tarvittavaa liikkumista ja tilan hallintaa. Pallonkäsittelytaitoja harjoitetaan pallotyöskentelyllä, joka on erilaisten pallojen mahdollisimman monipuolista käyttöä. Pallotaitavuuden kehittämisen tulisi olla lähtökohtana myös ylempien luokkien palloilun opetuksessa varsinaisten lajitaitojen sijaan.

Kolmannelta luokalta lähtien tuodaan opetukseen kuitenkin eri palloilulajit niiden oikeilla nimillään. Näiden opetus jakautuu toisaalta perustaitojen, toisaalta peliajatuksen opetukseen. Tässä yhteydessä käsitellään tarkemmin jalka-, kori- ja lentopallon sekä mailapelien opetusta. Jääpelit on käsitelty liikehallinnan kehittäminen -osiossa ja pesäpallo kansallisen liikuntakulttuurin yhteydessä.

Palloilun opetuksessa on otettava huomioon pallopelien yhteiset elementit. Tämä tarkoittaa eri pallopeleille yhteisiä perustaitoja, harjoitusmuodostelmia, pienpelejä ja sääntöjä. Näin voidaan opetuksessa käyttää positiivista siirtovaikutusta eikä tarvitse opettaa em. asioita erikseen jokaisen pelin kohdalla. Vähäisistä tuntimääristä johtuen tulee siis pyrkiä harjoittelemaan uusia taitoja uusilla välineillä, ei jatkuvasti uusia harjoitteita. Tämä on mahdollista erityisesti ns. maalipelien (jalka- ja koripallo, jääpelit, salibandy) kohdalla.

Pelikoulutuksen systematiikka etenee ulottuvuuksista paikalta liikkeeseen, ilman vastustajaa - vastustajan kanssa sekä pienistä joukkueista isompiin.

Taitojen kehittymisessä ratkaisee harjoituksen (toistojen) määrä. Myös suoritusten laadusta tulee huolehtia. Pallon käsittelyssä kosketusten määrä palloon on ratkaisevaa. Tämän vuoksi kuljettaminen on aluksi syöttämistä tärkeämpi sisältöalue, vaikka pelikäsityksen kehittymisen kannalta syöttämistä voidaankin pitää tärkeämpänä. Palloja tulisi olla riittävästi tehokkaan harjoituksen aikaansaamiseksi. Miniminä voidaan pitää yhtä palloa opetusryhmän paria kohti. Koululiikuntaa kohdanneen resurssipulan takia opettajien on syytä tehdä yhteistyötä niin lähialueen koulujen kuin palloiluseurojenkin kanssa riittävän tuntikohtaisen pallomäärän turvaamiseksi.

Pallojen määrän lisäksi toistojen määrään voidaan vaikuttaa erilaisilla harjoitusmuodostelmilla. Vastakkaiset rivit on työllistävämpi muoto kuin vastakkaiset jonot. Pienissä pelijoukkueissa oppilaskohtaisten kosketusten määrä palloon on suurempi kuin isoissa. Kolme vastaan kolme -peli tarjoaa useimmissa pallopeleissä mahdollisuudet pelin monimutkaisimpienkin kuvioiden tehokkaaseen harjoitteluun.

Jokaiseen palloilutuntiin olisi sisällytettävä peliä jossakin muodossa, sillä pelaamaan oppii vain pelaamalla. Kontaktipeleissä (jalka- ja koripallo) on korostettava pallottoman pelaajan liikkumisen tärkeyttä. Liikkuminen kentällä on toki tärkeää myös muissa palloilulajeissa. Ylivoimatilanteilla (esim. 3 vs 1) voidaan tehokkaasti harjoitella hyökkäys- tai puolustuspelin perustilanteita. Opettajan on ohjattava pelaamista, pelaajien sijoittumista ja ratkaisujen tekoa. Tämä onnistuu hyvin myös itse mukana pelaamalla. Eri pelien standardisäännöistä on syytä käyttää sovellettuja sääntöjä, joissa mm. pelaajien määrää on rajoitettu, turvallisuuteen kiinnitetty erityishuomiota ja opetettavia perusasioita korostettu erilaisten rajoitusten avulla.

Opetuksen helppouden ja loogisuuden vuoksi pallopelien opettamisen perusteissa on edetty lajitaidoista niiden soveltamiseen pelitilanteessa (pelitaidot). Pelimenetelmän käyttäminen vaatii opettajalta taitoa nähdä pelin puutteet (lajitaidot), joita harjoittamalla peliä voidaan parantaa. Molemmilla menetelmillä voidaan päästä yhtä hyvään lopputulokseen: Henkilökohtaiselle pallonkäsittelytaidolle pohjautuvaan pelitaktiseen peliin, jossa kaikilla on hauskaa; niin oppilailla kuin opettajallakin.

Jalkapallo

JALKAPALLO

 TEKNISET TAIDOT

SÄÄNNÖT
• pelin tekniset säännöt

KORIPALLO

Lentopallon opettaminen perusopetuksen luokilla 1-6 on haastavaa, mutta erilaisia viitepelejä hyödyntäen loogista ja mielekästä. Perusopetuksessa ei ole tarpeen pyrkiä varsinaiseen lentopallon standardipeliin, vaan perusopetuksen luokille 1-6 kehitellyt pelimuodot ovat hyviä sellaisenaan. Ne mahdollistavat lentopallon lajitaitojen järkevän ja tarkoituksenmukaisen opettamisen, sekä ovat oppilaiden kannalta erittäin mielekkäitä, sillä peliä syntyy ja pallot elävät pitkään.

Lentopallon tärkein perustaito on sormilyönti. Jokaisen harjoituskerran tulee sisältää perusharjoitusta sormilyönnin kehittämiseksi. Sormilyönnin kehittelyssä kopin käyttäminen on välttämätöntä. Kosketuksista tulee näin puhtaita, koska kosketuskohta on optimaalinen ja oikeaan kosketukseen jää riittävästi aikaa. Vasta kun käsien oikea liikerata on varmuudella hahmottunut, voidaan kopin käytöstä vaiheittain luopua. Pelitilanteessa koppi on syytä sallia varsin pitkään.

Hihalyönnissä korostuvat helposti negatiiviset kokemukset kipeytyvien käsien takia. Pallojen tulee olla hyviä (lapsille on kehitetty pehmeitä harjoituspalloja) sekä suoritustekniikan oikea, jolloin kädet eivät tule kipeiksi. “Lyönti” tulee suorittaa jaloilla, ei käsillä. Vaikka toistojen määrän onkin oltava erittäin suuri taidon vakiinnuttamiseksi, niin peräkkäisten toistojen määrää tulee pitää alhaisena. Harjoitteluvaiheessa vältytään käsien turhalta kipeytymiseltä vaihtamalla suorittajaa tarpeeksi tiheään.

Iskulyönti on lentopallon ihailluin lyönti. Oppilaiden harjoittelumotivaation kannalta on tärkeää aloittaa iskulyöntivalmiuksien kehittäminen jo perusopetuksen luokilla 1-6, vaikka varsinaisessa koulupelissä kosketusta harvoin voidaankaan vielä käyttää. Pallon lentoradan arvioiminen ponnistuksen ajoittamiseksi on vaikeaa. Oikeaa ponnistustekniikkaa sekä sormi-iskun hallintaa kannattaa harjoittaa ensin paikallaan olevaan palloon, minkä jälkeen siirrytään “painamaan” palloa kenttään heitosta ja oikeasta passista.

Lentopalloliitto on kehittänyt koululentopalloon oman pelisysteemin, tiikerilentiksen. Siinä pelit kehittyvät koppipallosta varsin lähelle “oikeaa” lentopallopeliä. Tyypillistä kaikille pelityypeille on koppien salliminen sekä syöttämisen helpottaminen. Myös kentällä olevien pelaajien määrää on rajoitettu. Muutoksilla on mahdollistettu peliajatuksen kehittyminen sekä pitkien pallorallien syntyminen varsin vähäisin lentopallon lajitaidoin. Pelaaminen on mielekäs tapa oppia!

Lisätietoja: www.koulukanava.fi/liikunta/sport tai www.lentopalloliitto.fi + alueen seurat

Koululiikunnan vähistä tuntimääristä käydään jatkuvasti kilpailua eri lajien välillä. Samoista tunneista tulee lisäksi kilpailemaan jatkuvasti uusia ns. muotilajeja. Peruskoulun opetussuunnitelman perusteiden mukaisesti koululiikunnan tehtävänä on tutustuttaa oppilaita useisiin liikuntalajeihin, mutta keskittyä opetuksessa tiettyjen lajien perusteellisempaan läpikäymiseen. Näin voidaan turvata tiettyjen perustaitojen automatisoituminen ja sitä kautta säilyminen. Lähtökohdaksi pitäisikin ottaa lajitaitojen sijaan liikuntakykyisyyden, erityisesti liikehallintatekijöiden, kehittäminen.

Mailapeleistä erityisesti salibandyn, eli koululiikunnassa yleisemmin sählyn, suosio on viime vuosina noussut räjähdysmäisesti. Laji on joukkuepelin luonteen mukaisesti sosiaalinen eikä vaadi peliin mukaan pääsemiseksi kovin suuria perustaitoja. Lisäksi välinekustannukset jäävät varsin alhaisiksi. Viime vuosina lajin kehitys on tosin ollut nopeaa ja huippu-urheilussa salibandy on erottautunut selvästi omaksi lajikseen. Koululiikunnassa sählyä voidaan perustella pelikoulutuksella sekä kuntotekijöillä. Pienpelejä järjestelemällä isokin ryhmä saadaan tehokkaasti liikkumaan ja yleistä pelikoulutusta voidaan jatkaa uusin välinein (siirtovaikutus). Melkein kaikki muiden pelien harjoitteet ovat sovellettavissa myös sählyyn.

Mailapelit (tässä yhteydessä erityisesti tennis ja sulkapallo) kehittävät silmän ja käden jatkeena olevan välineen koordinaatiota. Pallon liikeradan arviointi ja lyönti oikea-aikaisesti välineen oikealla kohdalla vaatii runsaasti harjoitusta. Täysin ns. virkistyslajina esimerkiksi sulkapalloa ei voikaan käyttää. Oppitunnista ja itse lajista jää silloin päällimmäisenä mieleen vain epäonnistuneet suoritukset. Valmiuksien kehittäminen tulisi aloittaa jo alkuopetusluokilla, kun silmän ja käden koordinaatiota kehitetään erilaisilla välineillä. Lajien vaatimat taidot soveltuvat näin hyvin perusopetuksen 1-6 luokkienkin liikunnanopetusohjelmaan.

Tenniksen ja sulkapallon opettamisessa opettajan ammattitaito joutuu koetukselle; ei niinkään oppiaineksen hallinnan kuin opetuksen organisoinnin takia. Pelaamalla standardipelejä kilpailusäännöin voidaan liikuttaa vain pientä osaa oppilasryhmästä. Lajitaitojen harjoittelu onkin opettajan mielikuvituksesta kiinni. Pitkä lentopalloverkko mahdollistaa useiden parien yhtäaikaisen harjoittelun. Tennistä voidaan pelata voimistelupenkkien yli. Oikeiden liikuntatilojen puuttuessa voidaan pelejä pelata ulkona tai vaikkapa koulun käytävällä. Myöskin välineet voivat vaihdella oikeista välineistä itse tehtyihin levymailoihin ja hitaisiin pehmopalloihin.

Lisätietoja: www.koulukanava.fi/liikunta/sport, www.tennis.fi ja www.salibandy.net + alueen seurat

SÄÄNNÖT
pelin tekniset säännöt