Etusivu

|

Ohjelma

Yhteystiedot

|

Ohjeet

 

Sisällysluettelo:

 Johdanto

Marginaali

 Toiseus

Ero

Ero-Tehtävä

 Lopputehtävä

Ero

Tulostettava pdf-versio

Osan tavoitteena on auttaa opiskelijaa tunnistamaan pohjoisen erityisyys teoretisoimalla ero niin feministisessä keskustelussa kuin pohjoisessa kontekstissakin. Osa keskittyy nimenomaan pohjoisessa ilmenevien moninaisten erojen, kuten etnisen eron tunnistamiseen

Ero on feministisen ajattelun keskeisimpiä käsitteitä. Eron käsitteellä on feminismin historiassa pitkä ja monivaiheinen taival eron häivyttämisestä eron korostamiseen ja monenlaisiin toistensa kanssa rinnakkaisiin ja toisiaan leikkaaviin eroihin Yleisemmin ero ja eronteko näkyy tapana nähdä maailman ja kulttuurin ilmiöt oppositioina, polariteetteina (ks. Broms 1985, 10–11). Vaikka taipumus jakaa maailmaa kahtia on ominaista länsimaiselle kulttuurille, kaikkia asioita ei voi niille väkivaltaa tekemättä pakottaa kaksinapaiseksi parivaljakoksi (ks. esim. Löytty 2005, 11). Ero liittyy oleellisesti myös opintojaksolla aiemmin käsiteltyihin marginaaliin ja toiseuteen. Eron käsite on feminismissä painottunut sukupuolieroon ja liittynyt oleellisesti sellaisiin feminismin kannalta perustavanlaatuisiin käsitteisiin kuten subjektiin, identiteettiin, alistamiseen, ruumiiseen ja seksuaalisuuteen. Se, miten olennaiseksi miellämme sukupuolieron, sisältää piiloisesti myös kysymyksen, miten olennainen haluamme sen olevan.(Rojola 1996, 159–161.)

Eron tarkastelussa keskeiset vallan ja hallinnan kysymykset sisältyvät jälkikolonialistiseen keskusteluun, siksi jälkikolonialistinen analyysi(1) soveltuu Lappia ja lappilaista sukupuolijärjestelmää koskevaan tarkasteluun feministisen kritiikin rinnalle. Rauna Kuokkasen (2004, 143) mukaan feministisen ja jälkikolonialistisen keskustelujen kohtaaminen luo mahdollisuuksia kyseenalaistaa toisiinsa kytkeytyneiden alistamisen muotoja. Yhteisinä piirteinä kolonialismille ja patriarkaatille voi nähdä myös niihin liittyvän hallinnan ja kontrollin monimuotoisuuden ja jännitteisyyden (ks. esim. Spivak 1996). Silloin ei pysähdytä kumpaankaan – keskukseksi tai ja marginaaliksi oletettuun – tilaan vaan sukkuloidaan niiden välissä. (Lehtonen 1997, 30). Feministinen tarkastelu kehottaa reflektoimaan eroa: ”Ei riitä, että näemme eron, kun kohtaamme sen. Tämän lisäksi olisi kyettävä näkemään ero siinäkin, mikä näyttää samalta. Sukupuoliero on esimerkki sulautetusta erosta, jota ei ole kyetty kohtaamaan erona” (Naskali 2004, 67). Myös jälkikolonialistinen keskustelu kutsuu reflektioon: ”Oman heterogeenisyytemme ja eromme ymmärtäminen ja tunnustaminen auttavat meitä lähestymään myös muita heterogeenisyyksiä ja eroja” (Savolainen 1995, 28).

Miesnormista eroon!

Samanlaisuuden ja erilaisuuden korostaminen voidaan nähdä naistutkimuksen historiassa liikkeenä liberaalifeministisestä kohti postmodernia feminismiä. Liberaalifeministisessä keskustelussa erolla tarkoitettiin aluksi nimenomaan naisten ja miesten välistä eroa. Eron häivyttämisen tavoite liittyi eron ymmärtämiseen negaationa. ”Erota jostakin” on tässä mielessä merkinnyt samaa kuin ”olla alempiarvoinen tai olla vähemmän” (Rojola 1996,161; Beauvoir 1980/1949).

Eron ja hierarkian samanaikaisuus on tuottanut sukupuolijärjestelmää, jossa kantavina voimina ovat kahtiajakaminen (dikotomisointi) tai erillään pitäminen sekä hierarkisointi, jossa mies on normi. Miehinen normi oikeutetaan dikotomisoinnilla, jonka ilmauksia ovat esimerkiksi sukupuolten välinen työnjako ja miehisyyden ja naisellisuuden näkeminen toisilleen vastakkaisina ja täydentävinä. (Liljeström 1996, 122.) Tämä merkitysten tuottaminen liittyy osaksi patriarkaalista ajattelua, jota Hélène Cixous on kuvannut joukkona vastakohtaisuuksia: aktiivisuus/passiivisuus, aurinko/kuu, päivä/yö, isä/äiti, kulttuuri/luonto, järki/tunne. Tällöin pari, johon aina palataan, on mies/nainen. Vastakohtaisuudet liitetään ajattelussamme mieheen aktiivisuus-aurinko-päivä- kulttuuri-järki-ketjuna. Naiseen palautuvat määreet luonto-passiivisuus-kuu-yö-tunne. (Cixous 1994, 37–38.)

Koska sukupuolten välinen ero näin tuotettuna asettaa naiset miehiä huonompaan asemaan, on eron häivyttämisellä ollut feminismin historiassa tärkeä poliittinen merkitys naisten aseman muutoksen tavoittelussa. Eron minimalisointi samuuden korostajana on kuitenkin merkinnyt jonkinlaisen yleisen ihmisyyden korostamista ja miesnormin hyväksymistä. Tasa-arvon tulkinta samuutena on asettanut miehisyyden haluttavaksi. Yksi tasa-arvokehityksen lieveilmiö on sukupuolten tasa-arvon ymmärtäminen kaikille avoimena miehuutena ja tuon miehuuden ymmärtäminen yhteiseksi ihmisyydeksi. Samalla kun miehet pyrkivät määrittelemään miehisyyttä uudelleen, osa naisista suuntautuu kohti perinteistä miehuutta.( Jokinen 2002, 249–250). Tällöin ”hyväksi jätkäksi” määrittyminen tulee haluttavana positioksi myös naisille.

Erityisyyden ja yhtenäisyyden ongelmat

Naiserityisyyden korostaminen tarkoittaa irrottautumista miehisestä mallista. Se pohjautuu ajatukseen, jossa naisten alisteisen aseman takia heidän tapansa kokea maailma on erilainen kuin miesten. Naiskeskeisyys merkitsee sukupuolten välisen eron näkemistä rikkautena. Ne psykologiset ominaisuudet, jotka liberaalifeministisessä ajattelussa nähdään vähemmän tärkeiksi tai jopa torjuttavaksi, tulkitaan naiserityisyyttä korostettaessa arvostetuiksi voiman ja rikkauden lähteiksi. Tästä näkökulmasta korostetaan naisten oppimista hoivaaviksi ja yhteistyökykyisiksi. (Rojola 1996, 164.)

Vaikka sukupuolieron naiskeskeisyyden painotuksesta on tutkimukselle ollut myönteisiä seurauksia, sen varjopuolena on nähty essentialismi ja naisten välisten erojen hukkaaminen. Naiseuden juhlinta liittyy yhteiseksi ja yhtenäiseksi oletettuun naiskokemukseen, joka ei ota huomioon eroja naisten kesken tai eroja naisessa. Sukupuolten välisen eron korostamisen on katsottu merkitsevän essentialismia. Olemusajattelulla eli essentialismilla on feministisessä teoriassa tarkoitettu biologista ja/tai psyykkistä determinismiä (2), uskoa annettuun naisen luontoon. (ks. Grosz 1989). Biologinen essentialismi viittaa tällöin uskomukseen, että naisolemus on biologista alkuperää. Kulttuuriessentialismilla puolestaan on tarkoitettu uskomusta, jonka mukaan naisolemus on historiallisesti tai sosiaalisesti annettua (Rojola 1996, 175). Olemusajattelu perustuu oletettuun itsestäänselvyyteen, jota Judith Butler (1990) nimittää luonnollistamiseksi.

Olemusajattelusta seuraa kulttuurisia ja yhteiskunnallisia käytäntöjä, joiden muutokset tekevät näkyväksi ”luonnolliseksi” oletetun vallan. Olemuksellistaminen toimii naisia vastaan esimerkiksi kaventamalla naisten mahdollisuuksia papin ammatin harjoittamisessa erityisesti kirkon institutionaalisissa käytännöissä (Saarinen 2003). Satu Saarisen artikkelin otsikko Kutsuttuna ja kiellettynä kuvaa tilannetta, jossa naiset on kutsuttu mukaan perinteisesti miehiseksi määrittyneeseen papin työhön näennäisesti tasa-arvoisina miesten kanssa, mutta papin työn naisilta kieltäminen kuultaa taustalla. Erityisesti naispappeuden alkuaikoina pohjoissuomalaiset naispapit saivat häirintäsoittoja ja -kirjeitä, joissa kiinnitettiin huomiota naiseuteen ja seksuaalisuuteen.(Saarinen 2003, 101–102.)

Olemusajattelun omaksuminen tuottaa arvoasetelmia paitsi sukupuolen myös eri kansanryhmien tarkasteluun. Veli-Pekka Lehtola huomauttaa, että oletus kansan tai ryhmän ”olemuksesta” ja suomalainen kansallismielinen ajattelu loi rajoja ennen kaikkea venäläisiin ja ruotsalaisiin mutta myös saamelaisiin. Olemuksellistamiseen liittyvä vastakohta-ajattelu asetti vastakkain ”kehittyneet” suomalaiset ja ”primitiiviset” saamelaiset. Saamelaisuuden määrittyminen etnisenä erona suhteessa suomalaisuuteen noudattaa näin jälkikolonialistisen analyysin Eurooppa-keskeisessä ajattelussa tunnistamaa kahtiajakoa, jossa maailmaa jäsennetään muun muassa sivilisaatio/barbaria-asetelmana. (Lehtola 1997, 18–19.)

Sekä feministinen ja jälkikolonialistinen kritiikki problematisoivat olemusajattelua kiinnittämällä huomiota erojen historialliseen ja kulttuuriseen tuottamiseen. Judith Butlerin mukaan myös ruumiillinen sukupuoliero on sosiaalisen sukupuolieron kaltaisesti jollain lailla tuotettua ja voisi olla toisin. Butler kiinnittää huomiota myös siihen, miten poissulkeminen on osa olennaisen rakentamista. Tällöin homoseksuaalisuuden poissulkeminen on olennainen osa heteroseksuaalisuuden rakentamista. (Pulkkinen 2000, 50–51.)

Naisten asettaminen tutkimuksen keskiöön on tuonut väistämättä naiskokemuksen monenlaisuuden. Naiset feminismin sisällä kiinnittivät huomiota feminismin sisäiseen vallankäyttöön. Alettiin esittää kysymyksiä, jotka toivat pohdintaan naisten väliset historialliset erot sekä naisten seksuaalisuuden uudenlaisen tarkastelun. (Rojola 1996, 165.)

Moninkertaiset, liikkuvat ja toisiinsa kietoutuneet erott

Yhtenäisen Suomen ja suomalaisuuden problematisointia koskevissa tutkimuksissa eron ja erilaisuuden pohtiminen koskee sukupuolen lisäksi myös etnisyyttä, kulttuuria ja alueita (ks. esim. Lehtonen & Löytty 2003). Lapissa on etninen ero viime vuosikymmeninä noussut vahvasti julkiseen keskusteluun. Ero ”meidän” ja ”muiden” välille voidaan tuottaa monin tavoin, esimerkiksi Lapin saamelaiskeskustelu voidaan tematisoida erojen tuottamisen kautta suhteessa niin valtioon, pääväestöön, valtakieleen kuin moniin muihinkin hegemoniaa edustaviin asioihin (Linjakumpu & Suopajärvi 2003, 4–5). Vaikka eroja voidaan tarkastella poissulkevana (ekslusiivisena), niitä voidaan ajatella myös mukaan sisällyttämisenä. Tällöin erilainen voidaan sisällyttää ”meihin”, ja ero on inklusiivinen. (Lehtonen 2003, 12.)

Rajanveto ”meihin” ja ”muihin” kohdentuu esimerkiksi lappilaisessa naiskauppakeskustelussa erontekoon, jolloin kaupan kohteena olevat ”ne naiset” – joilla lähinnä viitataan Venäjältä ja Baltian maista tuleviin naisiin – erotetaan ”meistä naisista” tai meidän naisista (Korhonen 2003, 160–166). Sukupuolta ei ole tuotu esiin tärkeänä jäsentäjänä sellaisissa tiettyjä yhtenäisiksi määrittyvää ryhmiä korostavissa keskusteluissa kuin Lappi – Etelä-Suomi tai saamelaiset–suomalaiset -jaotteluissa. Viime vuosikymmenen jännitteitä on tuotettu paitsi etnisten ryhmien myös eri elinkeinojen harjoittajien välille. Lappilaisesta feministisestä näkökulmasta tarkasteltuna näissä keskusteluissa vallitsee patriarkaalinen valta; kysymys on (miesten) maanomistus- ja käyttöoikeuksista ja ”paikalliset” asukkaat – joita edustavat metsurit tai poronhoitajat – määrittyvät itsestään selvästi miehiksi

Rauna Kuokkanen (2004, 154–155) kritisoi saamelaisnaisten ajatusta asettaa kolonisaation kritiikki etusijalle seksismin vastustamisen sijaan. Hän esittää vaihtoehdoksi monenlaisten ja toisiinsa kietoutuneiden hallinta- ja alistamismuotojen yhteisvaikutusten näkemisen ja tunnistamisen. Luopuminen kestämättömistä naismyyteistä saamelaiskulttuurissa loisi tilaa uudenlaiselle naisten toiminnalle. Päivi Naskali (2003, 20–29) viittaa lappilaisen elämänmuodon puolustamisessa samantyyppiseen lojaliteettiin, joka korostaa lappilaisessa yhteisyydessä maskuliinisuutta ja reilua jätkyyttä. Sukupuolen ja naiseuden esiin nostaminen uhkaa luonnollisten järjestysten harmoniaa ja rikkoo homososiaaalista konsensusta.

Ryhmän normeja problematisoivat kannanotot voidaan nähdä epälojaalisuutena. Esimerkiksi Ruotsin saamelaisyhteisöjä tutkinut Andrea Amft huomauttaaa: ”Jos nainen sanoo, että hän on alistettu, häntä pidetään ruotsalaistuneena (swedified). Yleinen käsitys on, että saamelainen yhteiskunta on tasa-arvoinen.” (Amft 2002, 11). Yhden ”todellisen saamelaisuuden” rakentuminen hukkaa ryhmän sisällä erot, vivahteet saamelaiseksi identifioitumisessa ryhmän sisällä (Valkonen 2004, 103).

Lappilaisessa historiassa eronteko ei kuitenkaan ole ollut aina poissulkeva Lapin historiassa on ollut vahvoja poliittisia ja uskonnollisia liikkeitä. Poliittisista tunnetuin on ehkä korpikommunismi, uskonnollisista liikkeistä niin sanottu korpelalaisuus ja laestadiolaisuus (ks. Koikkalainen 2003; Pursiainen 1999). On arvioitu, että tietyssä Lapin kunnassa 1950- ja 1960-luvuilla vanhoillis-laestadiolaisuuteen kuuluvista kuntalaisista noin puolet äänesti kommunisteja (ks. Koikkalainen 2003, 124).

Feministisessä ja jälkikolonialistisessa keskustelussa on hedelmällistä erojen pohtiminen liikkuvina, toisiinsa kietoutuneina ja tuotettuina. Jos pyrkimyksenämme on usein tiedostamattomien patriarkaalisten ja kolonialististen prosessien ymmärtäminen, kyseenalaistaminen ja purkaminen, on välttämätöntä, että kaikkien – ei ainoastaan naisten – hyvinvoinnin vuoksi kykenemme tunnistamaan eri hallinta- ja alistusmuotojen yhteisvaikutukset. (Kuokkanen 2004, 155.) Eron tarkastelu liittyy läheisesti toiseuteen. Toiseus riippuu katsojan paikasta: se, mikä yhdelle edustaa vierasta ja kaukaista, on jollekin tuttua ja läheistä (Löytty 2005, 10). Lappia koskevassa tarkastelussa paikan merkitys korostuu, valtakunnallisesti Lapin voi nähdä edustavan Suomen Toista (Tuohimaa 1995, 163). Paikan merkitystä voi jäsentää kielitieteessä käytetyn deiksis-käsitteen avulla. Tämän mukaan se, mikä täältä katsottuna on tuolla on sieltä katsottuna täällä. (ks. Löytty 2005, 10–11.) Paikantuneisuus koskee ensinnäkin feministisen tieteenkritiikin vaatimusta tiedon, tutkimuksen ja tutkijan paikantumisesta ja reflektoinnista (ks. esim. Ronkainen 2000; Liljeström 2004). Toinen tutkijan paikantumista koskeva määritys tulee jälkikolonialistisesta teoriasta, jolloin ajattelua ohjaa samanaikainen tietoisuus sekä hallitsevien vallan keskustojen tuottamista narratiiveista että niitä vastustavista, hegemonisia käsityksiä kyseenalaistavista narratiiveista (Savolainen 2001, 177–178 ).

Tämän tehtävän Ero-jakson lukemistojen kirjoittajista Rauna Kuokkanen paikantuu saamelaiskulttuurin piiriin, toisena kirjoittajana paikannan itseni lappilaiseen kulttuuriin. Syntyperäisenä lappilaisena ja suurimman osan elämääni täällä asuneena tietyt asiat ovat itsestäänselvyyksiä. En tunnista elinympäristöäni yhtäältä etäisyyttä ja eksotiikkaa painottavista kiiltokuvamaisista kuvauksista tai toisaalta sellaisista valtakulttuurin ilmaisuista kuin ”in the middle of nowhere”. Eron tarkastelu lähtee ”luonnolliseksi” uskotun kyseenalaistamisesta ja jatkuu erojen analysointiin eri konteksteissa. Pidämmekö vaikkapa muuttoliikettä maaseudulta kaupunkeihin yhteiskunnan ”luonnollisena kehityksenä”? Mitä näkökulmia sen problematisointi avaa? Miten mahdollistaa feministisen ja jälkikolonialistisen virittämä positiivisten erojen juhlinta?

Seija Keskitalo-Foley

Viitteet

(1)Jälkikolonialistista lähestymistapaa voi tulkita Arif Dirlikin (1996, 296) tapaan maailmanlaajuisia kolonialismin jälkeisiä olosuhteita koskevan diskurssin kuvauksena. Tämä diskurssi ammentaa tietoaan niistä epistemologisista ja psyykkisistä orientaatioista, jotka ovat näiden olosuhteiden tuloksia.

(2)Determinismi on näkemys, jonka mukaan kaikki tapahtumat ovat luonnonlakien määräämiä.

Lähteet

Amft Andrea 2001: Woman in Samiland. Genus 1/01, 10–11.

Beauvoir de Simone 1980 (1949): Toinen sukupuoli. Lyhentäen suomentanut Annikki Suni. Kirjayhtymä, Helsinki.

Broms Henri 1985: Alkukuvien jäljillä: kulttuurin semiotiikkaa. WSOY, Porvoo.

Cixous, Hélène 1994: The Hélène Cixous Reader. Routledge, London.

Dirlik Arif 1997: The Postcolonial aura: Third World Criticism in the Age of global Capitalism. Teoksessa Mongia, Padmini (toim.) Contemporary Postcolnial Theory. Arnold, London & New York, 294–320.

Grosz, Elisabeth 1989: Sexual Difference and the Problem of Essentialism.

Jokinen Arto 2002: Mihin miehet tarvitsevat tasa-arvoa? Teoksessa Holli, Anne Maria; Saarikoski, Terhi & Sana, Elina (toim.): Suomalaisen tasa-arvopolitiikan haasteet. Tasa-arvoasian neuvottelukunta, sosiaali- ja terveysministeriö, Helsinki, 240–253.

Koikkalainen Petri 2003: Korpikommunismin tulkinnat 1950- ja 1960-luvuilla. Yhteiskunnallisesta uhasta aluepolitiikan perusteluksi. Teoksessa Linjakumpu, Aini & Suopajärvi, Leena (toim.) Sellainen seutu ja sellainen maa. Erot, vastarinta ja uuden politiikan vaatimus Lapissa. Lapin yliopiston yhteiskuntatieteellisiä julkaisuja B. tutkimusraportteja ja selvityksiä 44, 111–134.

Korhonen Anne 2003: Sie viet, mie vikisen. Pohjoisen naiskaupan uhrit lehtikirjoituksissa. Teoksessa Tuulia Feministisiä näkökulmia lappilaiseen sukupuolikulttuuriin. Toim. Päivi Naskali, Mervi Autti, Seija Keskitalo-Foley, Anne Korhonen ja Mervi Kutuniva. Lapin yliopiston kasvatustieteellisiä julkaisuja 4. Rovaniemi, 145–169.

Kuokkanen Rauna 2004: Saamelaisnaiset, feministinen analyysi ja saamelaisyhteiskunnan dekolonisaatio. Teoksessa Kaarina Kailo, Vappu Sunnari ja Heli Vuori (toim.): Tasa-arvon haasteita globaalin ja lokaalin rajapinnoilla. Oulun yliopisto.

Lehtola Veli-Pekka 1997: Rajamaan identiteetti. Lappilaisuuden rakentuminen 1920- ja 1930-luvun kirjallisuudessa. SKS, Helsinki.

Lehtonen Mikko & Löytty Olli 2003: Miksi Erilaisuus? Teoksessa Lehtonen, Mikko & Löytty, Olli (toim.) Erilaisuus. Vastapaino, Tampere. 7–17.

Liljeström, Marianne 1996. Sukupuolijärjestelmä. Teoksessa Anu Koivunen & Marianne Liljeström (toim.) Avainsanat. 10 askelta feministiseen tutkimukseen. Vastapaino, Tampere, 43–60.

Liljeström, Marianne 2004. Kokemukset ja kontekstit historiankirjoituksessa. Teoksessa Feministinen tietäminen. Keskustelua metodologiasta. Toimittanut Marianne Liljeström. Vastapaino, Tampere, 141-166

Linjakumpu Aini & Suopajärvi Leena 2003: Johdanto Teoksessa Linjakumpu, Aini & Suopajärvi, Leena (toim.) Sellainen seutu ja sellainen maa. Erot, vastarinta ja uuden politiikan vaatimus Lapissa. Rovaniemi, Lapin yliopisto.

Naskali Päivi 2003: Sukupuolen, kansallisuuden ja tutkijuuden risukoissa. Lappilaista sukupuolikulttuuria jäljittämässä. Teoksessa Tuulia Feministisiä näkökulmia lappilaiseen sukupuolikulttuuriin. Toim. Päivi Naskali, Mervi Autti, Seija Keskitalo-Foley, Anne Korhonen ja Mervi Kutuniva. Lapin yliopiston kasvatustieteellisiä julkaisuja 4. Rovaniemi, 13–39.

Naskali, Päivi 2004: Lahjan ja anteliaisuuden etiikka opetussuhteessa. Teoksessa Matti Taajamo (toim.) Suunnistuksia. Tiede, kasvatus, taide. Jyväskylän yliopisto, koulutuksen tutkimuslaitos, 65–72.

Pulkkinen Tuija 2000: Judith Butler – sukupuolen suorittamisen teoreetikko. Teoksessa Anneli Anttonen, Kirsti Lempiäinen & Marianne Liljeström (toim.) Feministejä – aikamme ajattelijoita, Rojola, Lea 1996. Ero. Teoksessa Anu Koivunen & Marianne Liljeström (toim.) Avainsanat. 10 askelta feministiseen tutkimukseen. Vastapaino, Tampere, 159–178.

Roivas Marianne & Turunen Risto 2003:Mikä ero? kaksikymmentä kirjoitusta yhteiskunnasta, kulttuurista ja sukupuolesta. SKS, Helsinki.

Saarinen Satu 2003: Kutsuttuna ja kiellettynä. Naispappina Oulun hiippakunnassa. Teoksessa Tuulia Feministisiä näkökulmia lappilaiseen sukupuolikulttuuriin. Toim. Päivi Naskali, Mervi Autti, Seija Keskitalo-Foley, Anne Korhonen ja Mervi Kutuniva. Lapin yliopiston kasvatustieteellisiä julkaisuja 4. Rovaniemi, 81–114.

Savolainen Matti 1995: Keskusta, marginalia, kirjallisuus. Teoksessa Matti Savolainen (toim.) Marginalia ja kirjallisuus. Ääniä suomalaisen kirjallisuuden reunoilta. SKS, Helsinki, 7–35.

Spivak Gayatri Chakravorty 1996: Maailmasta kolmanteen. Vastapaino, Tampere.

Tuohimaa, Sinikka 1995. The Forgotten Women Writers of Northern Finland. Teoksessa Tuohimaa, Sinikka, Työlahti, Niina & Fyhn, Asbjorg (toim.) On the Terms of Northern woman. Northern Gender studies 1, 163-175.

Valkonen Sanna 2004: The Saami Identity and the Politics of Recognition. Teoksessa Arctic Governance. Koivurova, Timo, Joona, Tanja & Shnoro, Reija (toim.) Juridica Lapponica 29. Arctic Centre. University of Lapland, 97–113.